Siirry pääsivulle

Deloitte NYT Yrityskylän yrityskumppaniksi

Deloitte on solminut kolmivuotisen yhteistyösopimuksen Nuorten yrittäjyys ja talous (NYT) ja heidän maanlaajuisen Yläkoulun Yrityskylänsä kanssa. Yrityskumppanina Deloitte on mukana tekemässä yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa vastuullisuustyötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja tasa-arvoisen tulevaisuuden puolesta. 

Deloitten toimitusjohtaja Lari Hintsanen ja Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toimitusjohtaja Johanna Vesikallio.

NYTin yrityskumppanina Deloitte pääsee mukaan yhteiskunnallisesti tärkeään työhön edistämään lasten ja nuorten työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitoja. Yrityskumppanuus avaa Deloittelle mahdollisuuden tuoda palveluitaan ja toimialaa tutuksi vuosittain tuhansille nuorille – ja ennen kaikkea innostaa tulevaisuuden tekijöitä työelämään.

”Meillä on alkamassa upea yhteistyö NYT Yrityskylä Yläkoulun kanssa. On mahtavaa päästä osallistumaan tähän maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittuun suomalaiseen oppimiskokonaisuusteen, johon osallistuu lukuvuoden aikana lähes 60 000 yläkoululaista. Deloitten teema Yrityskylässä on yhteiskunnan luottamuksen ja kasvun rakentaminen, tarkoituksemme ja asiakkaille tarjottavien palveluidemme mukaisesti”, sanoo Deloitten Suomen toimitusjohtaja Lari Hintsanen.

”Deloitten teema Yrityskylässä on yhteiskunnan luottamuksen ja kasvun rakentaminen, tarkoituksemme ja asiakkaille tarjottavien palveluidemme mukaisesti.”

 

Lari Hintsanen, Deloitten Suomen toimitusjohtaja

Deloitten yhteistyösopimus on pääkumppanuus NYT Yrityskylän Yläkoulun yrittäjyysohjelmassa, johon yläkoululaisista yhdeksäsluokkalaiset osallistuvat. Koulussa käytyjen valmistavien oppituntien jälkeen oppimiskokonaisuus huipentuu Yrityskylän peliareenalle. Siellä oppilaat työskentelevät tiiminä ja pelaavat yrityspeliä, jossa he johtavat eri yrityksiä yhden kuvitteellisen toimintavuoden ajan. Tiimien tavoitteena on kasvattaa yrityksensä liiketulosta ja vastuullisuutta, ja pelin lopussa parhaiten menestynyt yritystiimi voittaa kisan.

Jokaisella deloittelaisella mahdollisuus osallistua vastuullisuustyöhön

Deloitten teemana yrityspeleissä on yhteiskunnan luottamuksen ja kasvun rakentaminen yrityskauppatilanteissa. Tarkoituksena on auttaa nuoria ymmärtämään niin tilintarkastuksen kuin muidenkin palveluidemme merkitys laajemmassa kuvassa. Deloitten henkilöstölle tämä on hieno mahdollisuus osallistua ohjaustyöhön yrityskylissä. Lisäksi se tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden vaikuttaa nuorten talous- ja työelämätaitoihin sekä edistää yhteiskunnallista hyvinvointia. 

"Yhteistyö Deloitten kanssa on meille merkittävä mahdollisuus kehittää täysin uudenlainen teemakokonaisuus osaksi NYT Yrityskylä Yläkoulun oppimissisältöjä."

 

Johanna Vesikallio, Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toimitusjohtaja

"Yhteistyö Deloitten kanssa on meille merkittävä mahdollisuus kehittää täysin uudenlainen teemakokonaisuus osaksi NYT Yrityskylä Yläkoulun oppimissisältöjä. Yhdessä voimme kertoa nuorille konkreettisesti, mitä luottamuksen ja kasvun rakentaminen yhteiskunnan ja yritysten välillä konkreettisesti tarkoittaa. Kumppanuus tuo arvokasta asiantuntijuutta yläkoululaisten ulottuville ja tarjoaa Deloitten työntekijöille mahdollisuuden kohdata nuoria merkityksellisellä tavalla. Yhdessä vahvistamme nuorten yrittäjyys-, työelämä- ja taloustaitoja", kertoo Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toimitusjohtaja Johanna Vesikallio.

Kumppanuus NYT Yrityskylän kanssa tarjoaa Deloittelle inspiroivan mahdollisuuden tehdä vastuullisuustyötä suomalaisten lasten, nuorten ja koko yhteiskunnan tulevaisuuden puolesta sekä edistää yrityksen missiota siitä, että parempi on mahdollista.

Kuvat: Yrityskylä / Nuorten yrittäjyys ja talous NYT