Artikkeli

Deloitte on jälleen vuoden siirtohinnoitteluyritys Suomessa

Deloitten siirtohinnoittelun asiantuntijat ovat saaneet jälleen tunnustusta. International Tax Review (ITR) on nimennyt Deloitten vuoden 2022 siirtohinnoitteluyritykseksi Suomessa – jo toista kertaa peräkkäin.

Siirtohinnoittelutiimimme Nuuksiossa tiimiretkellä

19.9.2022

ITR myöntää tunnustuksen tekemänsä tutkimustyön pohjalta. Edellytyksenä tunnustukseen on näytöt erinomaisesti tehdystä työstä sekä jatkuva positiivinen palaute asiakkailta ja kollegoilta. Suomen siirtohinnoittelutiimi toimii läheisessä yhteistyössä pohjoismaisten kollegoiden kanssa ja onkin mukava huomata, että Suomen lisäksi myös Deloitte Norja, Ruotsi ja Tanska saivat vastaavan tunnustuksen.

Autamme asiakkaitamme siirtohinnoitteluun liittyvissä isoissa ja pienemmissä hankkeissa, joista on arvoa koko organisaatiolle. Tuomme tuoreita ratkaisuja asiakkaillemme yhdessä loistavan tiimimme kanssa. Lähdemme liikkeelle aina asiakkaan erilaisista tarpeista ja liiketoimintojen ominaispiirteistä, sillä jokainen siirtohinnoittelukysymys on erilainen.

Lähdemme aina liikkeelle asiakkaan tarpeista.

Oliko tieto hyödyllistä?