20.6.2023
Suomalaisten kesälomakausi on alkanut ja monet suuntaavat kohti eteläisiä aurinkokohteita. Matkavarusteiden joukkoon kuuluvat olennaisena osana usein myös älypuhelin, tietokone tai tabletti. Esimerkiksi pankkikorttitiedot, verkkopankkitunnukset sekä lentoliput ja hotellivaraukset kulkevat helposti mukana älylaitteissa. Ennakoimalla mahdollisia tietoturvauhkia ja suojaamalla nämä arvokkaat tiedot, loma-aika ei muutu ikäväksi kokemukseksi.
”Tietoturva on entistäkin merkittävämmässä roolissa suomalaisten kesälomailun aikana, kun älylaitteet toimivat käytännössä digitaalisina lompakkoina. Lomailijoiden on tärkeää tiedostaa, että nämä laitteet ovat houkuttelevia kohteita tieto- ja identiteettivarkaille”, sanoo Juha Kolehmainen, Deloitten kyberturvallisuuspalveluista vastaava partneri.
Kyberhyökkäysten määrän on nähty kasvavan lomakausina. Lomalla ihmiset ovat yleensä rennompia ja vähemmän valppaita. ”Kukapa haluaisi ajatella kyberrikollisuutta ja identiteettivarkauksia lomallaan. Toinen, käytännöllisempi syy hyökkäysten määrän kasvulle on se, että ihmiset liikkuvat paljon ja käyttävät myös paljon erilaisia avoimia verkkoja. Kun avoimia verkkoja käyttää enemmän ihmisiä ilman salattua VPN-yhteyttä, tarkoittaa se enemmän potentiaalisia kohteita kyberrikollisille”, Kolehmainen jatkaa.
”Keskeistä on tiedostaa mahdolliset riskit. On tärkeää pohtia, onko varaa menettää laitteella säilytettäviä tietoja sekä miten saa arkiset asiansa hoidettua esimerkiksi ilman vahvaa tunnistautumista. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ne, jotka menettävät pääsynsä kaksivaiheiseen tunnistautumiseen missä yleensä hyödynnetään matkapuhelinta, eikä heillä ole varajärjestelyä tällaista tilannetta varten. Tämä voi estää heitä pääsemästä kirjautumaan digitaalisiin palveluihin, sähköpostista lähtien”, Kolehmainen painottaa.
”Olemme älypuhelimista riippuvaisia. Mieti hetki, kumman menettäisit mieluummin: kännykän vai lompakon. Parhaimmillaan kännykän hukkaaminen pitäisi tarkoittaa vain fyysisen laitteen menettämistä, ei sovellusten ja puhelimen sisältämän datan katoamista”, kommentoi kyberturvallisuuden asiantuntija Anu Laitila. ”Huolehtimalla säännöllisesti puhelimen varmuuskopioinnista tärkeimmät tiedot, kuten yhteystiedot, kuvat, verkkopankkisovelluksen, saa palautettua uuteen puhelimeen.”
Vakuutusyhtiö IF:n mukaan puhelimia hajoaa ja varastetaan eniten heinäkuussa – juuri lomasesongin aikaan. ”Jos puhelin katoaa tai varastetaan loman aikana, on tärkeää toimia nopeasti. SIM-kortin saa suljettua oman puhelinoperaattorin kautta. Jos puhelimessa on maksukorttitietoja tai mobiililompakko, saa ne suljettua oman pankin tai korttiyhtiön kautta. Salasanat kannattaa muuttaa kaikkiin tärkeisiin tileihin – esimerkiksi sähköpostiin ja some-tileihin. Varkaudesta kannattaa tehdä rikosilmoitus ja vakuutusyhtiöltä saa ohjeita korvausprosessin käynnistämiseen. Työnantajan laitteiden kohdalla tulee tapauksesta ilmoittaa myös työnantajan osoittamalle taholle, esimerkiksi IT:lle”, Laitila muistuttaa.
”Henkilökohtaisen tietoturvan lisäksi monien meistä tulee pohtia myös työnantajan tietoturvallisuutta, mikäli vapaa-ajallakin on käytössä työnantajan tarjoamat laitteet. Työnantajien on puolestaan tärkeää huolehtia tietoturvastaan selkeällä viestinnällä ja ohjeistusten avulla ja muistuttaa työntekijöitään matkustamisen aikana vaanivista vaaroista”, Laitila lisää. ”Suhteellisen pienellä vaivalla pääsee, jos esimerkiksi lähettää ennen lomakauden alkamista henkilöstölle tietoturvan ja laiteturvallisuuden perusohjeet ja muistuttaa riskialttiista maista.”
Kolehmainen ja Laitila listaavat vinkkejään kyberturvalliseen lomailuun:
About Deloitte
Deloitte refers to one or more of Deloitte Touche Tohmatsu Limited (“DTTL”), its global network of member firms, and their related entities (collectively, the “Deloitte organization”). DTTL (also referred to as “Deloitte Global”) and each of its member firms and related entities are legally separate and independent entities, which cannot obligate or bind each other in respect of third parties. DTTL and each DTTL member firm and related entity is liable only for its own acts and omissions, and not those of each other. DTTL does not provide services to clients. Please see www.deloitte.com/aboutto learn more. Deloitte provides industry-leading audit and assurance, tax and legal, consulting, financial advisory, and risk advisory services to nearly 90% of the Fortune Global 500® and thousands of private companies. Our professionals deliver measurable and lasting results that help reinforce public trust in capital markets, enable clients to transform and thrive, and lead the way toward a stronger economy, a more equitable society and a sustainable world. Building on its 175-plus year history, Deloitte spans more than 150 countries and territories. Learn how Deloitte’s approximately 415,000 people worldwide make an impact that matters at www.deloitte.com.
This communication contains general information only, and none of Deloitte Touche Tohmatsu Limited (“DTTL”), its global network of member firms or their related entities (collectively, the “Deloitte organization”) is, by means of this communication, rendering professional advice or services. Before making any decision or taking any action that may affect your finances or your business, you should consult a qualified professional adviser. No representations, warranties or undertakings (express or implied) are given as to the accuracy or completeness of the information in this communication, and none of DTTL, its member firms, related entities, employees or agents shall be liable or responsible for any loss or damage whatsoever arising directly or indirectly in connection with any person relying on this communication. DTTL and each of its member firms, and their related entities, are legally separate and independent entities.
Yhteyshenkilöt:
Rami Saarela
Deloitte Finland
Puh: +358 (0)50 525 2173
rami.saarela@deloitte.com
Piia Inkinen
Deloitte Finland
Puh: +358 (0)40 567 5800
piia.inkinen@deloitte.fi