Kaksi kolmesta suomalaisesta hallitusjäsenestä kertoo organisaationsa saavuttaneen tehokkuushyötyjä tekoälystä. Vain 12 % kertoo liikevaihdon kasvaneen. Tekoälyä hyödynnetään ensisijaisesti nykyisten työtehtävien ja prosessien automatisointiin ja tehostamiseen, mutta keskeisiä prosesseja ja työnkuvia on uudistettu vielä verrattain vähän. Havainnot perustuvat Deloitten DIF-Hallitusammattilaisten (DIF) jäsenille tekemään kyselyyn.
Suomalaisista hallitusjäsenistä 68 % kokee, että heidän edustamassaan organisaatiossa on saavutettu merkittäviä tehokkuushyötyjä tekoälyn avulla. Suurimmat tekoälyn tuomat hyödyt näkyvät tehokkuuden, tuottavuuden ja päätöksenteon parantumisena. Tekoäly on siis ainakin jo osittain osa operatiivista toimintaa ja tuottaa mitattavaa arvoa. Silti vain 12 prosenttia raportoi tekoälyn kasvattaneen organisaation liikevaihtoa.
”Transformaatioissa tehokkuus luo usein perustan, mutta kestävä arvo syntyy, kun tehokkuus ja kasvu rakennetaan rinnakkain. Kasvu syntyy, kun tekoäly muuttaa prosessien lisäksi liiketoimintamalleja ja tapaa tehdä työtä. Näin saavutetaan kestävää kilpailuetua”, selittää Jouni Viljanen, Deloitten tekoälytarjoaman parissa työskentelevä partneri.
Havainnot pohjautuvat Deloitten DIF-Hallitusammattilaisten jäsenille tekemään kyselytutkimukseen. Kyselyyn vastasi 57 hallitustoiminnassa jäsenenä tai puheenjohtajana vaikuttavaa henkilöä huhtikuun 2026 aikana. Tulos on linjassa Pohjoismaiden laajemman trendin* kanssa: 79 prosenttia pohjoismaisista organisaatioista raportoi tehokkuushyödyistä, ja alle viidesosa (18 %) on saavuttanut liikevaihdon kasvua.
”Hallituksen strategiatyöhön kuuluu pohtia, mihin tekoälyä yrityksessä käytetään – lisäämään tehokkuutta, parantamaan asiakaskokemusta vai luomaan kokonaan uutta liiketoimintaa”, toteaa DIF-Hallitusmattilaisten pääsihteeri Leena Linnainmaa. ”Hallituksen rooliin kuuluu keskeisesti myös varmistaa, että toimivalla johdolla on riittävä osaaminen toteuttaa tekoälyn käyttöä yrityksen strategiassa”, hän jatkaa.
Suurin osa (91 %) hallitusjäsenistä kokee, että tekoäly on muuttanut työtä. Organisaatiot käyttävät tekoälyä prosessien automatisointiin, mutta kokonaisvaltaisempi kehittäminen on vielä kesken. Eteenpäin pääseminen vaatii perustavanlaatuista muutosta – ja se alkaa osaamisen kehittämisestä. 61 % vastaajista nostaakin keskeisimmäksi kehityskohteeksi henkilöstön tekoälyosaamisen.
”Osaaminen linkittyy vahvasti kaikkeen tekoälyyn liittyvään: miten tekoälyn käyttöä ohjataan, miten se otetaan strategiassa huomioon sekä miten tekoälyyn liittyviä riskejä ja haasteita kohdataan ja ratkotaan. Ilman riittävää osaamista organisaatiot eivät pääse rakentamaan tekoälynatiiveja prosesseja ja toimintamalleja, joissa tekoäly muuttaa tapaa tehdä työtä”, Viljanen pohtii.
Pohjoismaissa henkilöstön tekoälyvalmius on heikentynyt huomattavasti – 33 prosentista 14 prosenttiin. Teknologia kehittyy nopeasti, ja organisaatiot ovat ymmärtäneet, että pelkkä tekoälyn hankkiminen ei riitä. Suurin ongelma on se, että ihmisten osaaminen, työtavat ja käyttöönotto eivät pysy kehityksen mukana.* Arvo syntyy kyvystä kohdentaa tekoäly tarkoituksenmukaisiin käyttötapauksiin ja hyödyntää sitä liiketoimintavaikutusten saavuttamiseksi.
Viljasen mukaan hallituksella on keskeinen rooli suunnan näyttäjänä tekoälyn kokonaisvaltaisessa ohjaamisessa: ”Hallitus voi vauhdittaa kehitystä vahvistamalla omaa osaamistaan, haastamalla johtoa ja kannustamalla organisaatioita innovatiiviseen tekoälyn hyödyntämiseen.”
_______
Deloitte ja Directors' Institute Finland (DIF) selvittivät, miten hallitusammattilaiset suhtautuvat tekoälyyn. Huhtikuun 2026 aikana kyselytutkimukseen vastasi 57 DIF:n jäsentä, jotka edustivat sekä pörssilistattuja että ei-listattuja organisaatioita. Vastaajat olivat pääosin joko hallituksen jäseniä tai puheenjohtajia.
* Lähde: Deloitten huhtikuussa 2026 julkaisema State of AI in the Nordics -raportti: https://www.deloitte.com/fi/fi/Industries/technology/research/state-of-ai-in-the-nordics.html
About Deloitte
Deloitte Oy is the Finnish affiliate of Deloitte NSE LLP, a member firm of Deloitte Touche Tohmatsu Limited, a UK private company limited by guarantee (“DTTL”). DTTL and each of its member firms are legally separate and independent entities. DTTL and Deloitte NSE LLP do not provide services to clients. Please see www.deloitte.com/about to learn more about our global network of member firms.
Yhteyshenkilöt:
Rami Saarela
Deloitte Finland
Puh: +358 (0)50 525 2173
rami.saarela@deloitte.com
Piia Inkinen
Deloitte Finland
Puh: +358 (0)40 567 5800
piia.inkinen@deloitte.fi