Vastuullisuus ja vihreä siirtymä ovat keskeinen teema julkisyhteisöille, ja iso osa niistä on huomioinut vastuullisuusteemat joko organisaation strategiassa tai erillisessä vastuullisuusstrategiassa. Strategiasta vastuullisuus imeytyy organisaatioissa erilaisiin toimintoihin ja korostuu myös julkisia hankintoja ohjaavana periaatteena. Myös hankintalain 2 § asettaa julkisille hankkijoille (hankintayksiköille) velvoitteen ottaa ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat huomioon hankintatoimessaan.
Julkisilla hankinnoilla on paljon mahdollisuuksia toimia työkaluna vihreässä siirtymässä ja muiden vastuullisuusteemojen edistämisessä, ja niitä ei ole vielä useinkaan otettu täysmittaisesti käyttöön.
Erityisesti kunnilla on paikallisesti mahdollisuus saada muutosta aikaan, sillä ne ovat alueellisesti hyvin merkittäviä tavaroiden ja palveluiden ostajia. Monissa organisaatioissa ulkoa hankittavien tavaroiden ja palveluiden osuus saattaa olla jopa yli puolet vuotuisesta budjetista. Hankinnoissa tehtävillä valinnoilla on suuri merkitys organisaation itselleen asettamien vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa ja koko kestävyyssiirtymän edistämisen kannalta
Aina vaikuttavinta lopputulosta ei välttämättä saada sillä, jos valinta julkisessa kilpailutuksessa kohdistuu siihen toimijaan, joka jo valmiiksi täyttää kestävyysvaatimukset parhaiten. Hankintayksiköllä on mahdollisuus hankintasopimusten ja hankintailmoituksessa esitettyjen vaatimusten kautta ohjata sopimuskumppanin toimintaa myös sopimuskauden aikana ja vaikuttaa sitä kautta sopimuskumppanin toimintaan. Ohjaus voi myös kohdistua kestävyysteemoihin. Edistymistä on mahdollista seurata erilaisin keinoin, ja hyvästä edistymisestä voidaan palkita (ja negatiivisesta rangaista). Onnistuminen edellä mainitussa edellyttää panostamista hankintailmoituksen ja hankintasopimuksen laatimiseen. Hankintadokumentaation tulee tarjota työkaluja kestävyysteemoista kiinni pitämiseen koko sopimuskauden ajan.
Otetaan esimerkki kuljetuspalveluhankinnoista: perinteisessä mallissa tarjoajalta saatetaan esimerkiksi vaatia, että tarjoajalla osoitettavana sopimuksen toteuttamiseen 30 % uusiutuvilla energianlähteillä käyviä ajoneuvoja sopimuskauden alkaessa. Entä jos hankintayksikkö edellyttäisikin, että tarjoaja sitoutuisi esimerkiksi ensimmäisen sopimusvuoden aikana muuttamaan 30 % palvelussa käytetystä kalustosta uusiutuvilla käyväksi, toisena vuonna luku tulisi kasvattaa 40 %:iin ja niin edelleen? Tällöin toiminnan muuttamista kestävämmäksi voidaan rahoittaa julkisesta hankinnasta saatavalla tulovirralla, mikä mahdollistaa entistä laajemman tarjoajajoukon osallistumisen ja entistä laajemmalle joukolle kannustimia kestävään siirtymään. Vaikuttavuus olisi tällöin kattavampi, kuin siinä tapauksessa, että palveluntuottajaksi valittaisiin jo valmiiksi vastuullisuusasiat hyvin huomioon ottava toimija. Hyvin valmisteltu hankintailmoitus hankintasopimusluonnoksineen on tässä tapauksessa avainasemassa kestävän muutoksen rakentamisessa.
Alla on esitetty Deloitten asiantuntijoiden vinkit vastuullisuuden huomioon ottamiseksi julkisissa hankinnoissa:
Valitse oikeanlainen hankintamalli, varmista osaaminen, ja oikeat kriteerit. Nämä luovat pohjan onnistumiselle ja vaikuttavuuden maksimoinnille.
Ymmärrä vastuullisuuden merkitys hankinnassa. Esimerkiksi sähkön hankinnassa alkuperätakuut pitää hankkia erillisesti tai vaatia niiden sisältyminen sähkön hankintaan. Jos alkuperätakuita ei ole hankittu, sähkön päästökerroin täytyy laskea jäännösjakauman mukaan, vaikka sähkö olisikin tuotettu uusiutuvalla energialla.
Hyödynnä olemassaolevia viitekehyksiä. Vaikka julkisilla toimijoilla ei ole samoja velvoitteita kuin yrityksillä, voi joskus olla hyvä hyödyntää kehitettyjä viitekehyksiä (esimerkiksi CSRD) malleina julkisissa hankintoihin liittyvien vaatimusten ja valintakriteerien muotoilussa.
Vastuullisuus sopimuskauden alussa vs. aikana. Jos toiminnan edellytetään olevan vastuullista jo sopimuskauden alkaessa (= perinteinen malli, jossa kestävyyskriteereitä käytetään tarjousten vertailuperusteena tai vähimmäisvaatimuksena), sopimuskumppaniksi valikoituu toimittajia, jotka täyttävät jo valmiiksi kestävyyskriteerit, ja hankinnalla ei välttämättä ole niin vahva ohjausvaikutus, kun jos laajemmalle joukolle tarjoajia annettaisiin mahdollisuus “kasvaa” kestävyyskriteerien täyttämiseen sopimuskauden aikana.
Panosta hankintailmoituksen ja hankintasopimuksen laatimiseen. Hyvin laadittu hankintadokumentaatio on keskeinen työkalu keskeinen työkalu kestävän muutoksen saavuttamisessa julkisten hankintojen avulla. Kiinnitä erityistä huomiota sopimuksen tarjoamiin mahdollisuuksiin valvoa sopimuksen kestävyyteen liittyviä velvoitteita sopimuskauden aikana.
Kiinnitä huomiota sopimuskauden aikaiseen sopimuksen toteutumisen valvontaan. Kestävän muutoksen läpivienti julkisten hankintojen avulla on prosessi, joka ei pääty hankintasopimuksen solmimiseen.
Inspiroidu esimerkeistä maailmalta ja ole rohkeasti edelläkävijä. Esimerkiksi kestävää puurakentamista voidaan edistää merkittävästi, kun julkiset hankinnat on suunniteltu oikein. Lue lisää
Jos organisaatiosi kaipaa tukea hankintoihin ja julkiseen sektoriin liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä, kuten erilaisten tarjouspyyntöjen ja hankintasopimusten valmistelussa, olethan meihin yhteydessä. Kerromme mielellämme aiheesta lisää.