Kirjanmerkki Sähköposti Tulosta sivu

UNICEF

unicefDeloitten on tarkoitus tukea UNICEFin mittavaa lasten ja nuorten hyväksi tekemää työtä erityisesti tarjoamalla asiantuntijoidensa osaamista järjestön toiminnan kehittämiseksi. Lisäksi yhteistyöhön sisältyy erilaisia yhteisiä tapahtumia ja projekteja.

”Deloitten merkittävä panostus yritysvastuun saralla sekä myös osaltaan Deloitten arvomaailma vaikuttivat siihen, että yhteistyökeskustelut aloitettiin ja yrityskumppanuudesta lopulta päätettiin. Iloitsemme siitä, että Deloitten asiantuntemus auttaa meitä kehittämään prosessejamme entisestään, ja vastaamaan näin lahjoittajien osoittamaan luottamukseen entistäkin paremmin”, kertoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

”UNICEFin hienon työn jatkuvuutta edesauttamalla voimme osaltamme tukea ympäröivän yhteiskunnan kehitystä. Ajatusmaailmamme ovat kohdanneet UNICEFin kanssa vahvasti ja odotamme erittäin positiivisin mielin yhteistyökauden aktiviteetteja”, sanoo Suomen Deloitten toimitusjohtaja Teppo Rantanen.

Deloittelaiset yhdistävät vuosittain myös hyvinvoinnin edistämisen ja hyväntekeväisyyden. Jokaisesta Helsinki City Runin deloittelaisjuoksijasta lahjoitetaan UNICEFille osallistumismaksun suuruinen summa.

Esimerkkejä yhteistyöstä: Kehitysprojektin tunnelmia

Deloitten asiantuntijat osallistuivat Suomen UNICEFin toiminnan kehittämiseen toteuttamalla riskianalyysin järjestön strategiaprosessin pohjaksi. Päätavoitteena oli parantaa yhdistyksen hyvän hallintotavan prosesseja luomalla systemaattinen toimintatapa riskienhallintaan, mikä helpottaa esimerkiksi vuosisuunnittelua ja strategisten painopisteiden valintaa.

”Projekti on tuonut esille siihen osallistuneille uusia asioita eri toiminnoista sekä tehnyt toimintojen väliset riippuvuudet näkyväksi uudesta näkökulmasta. Samalla on päästy haastamaan vanhoja ajatusmalleja ja löydetty myös uusia mahdollisuuksia. Oli hienoa huomata, miten intensiivinen projekti vietiin läpi lämmöllä ja sydämellä”, sanoo Suomen UNICEFin talousjohtaja Tarja Valtakari.

”UNICEFin kaltaiset järjestöt joutuvat sopeutumaan jatkuviin muutoksiin ja kilpailukyvyn säilyttäminen resurssipaineissa on haastavaa. On ollut inspiroivaa kokea järjestötoimijoiden intohimoinen asialleen omistautuminen. Prosessissa mukana olleet eivät sanoneet kertaakaan, että käsiteltävät asiat eivät kuuluisi heille”, toteaa Deloitten asiantuntija Katariina Suomi.

Tutustu tarkemmin

  • ExternalURL
  • ExternalURL
  • ExternalURL

Katso myös

  • ExternalURL
Stay connected:
Get connected
Share your comments

 

More on Deloitte
Learn about our site

Recently blogged