Tuloverot ovat kansainvälisessä konsernissa tyypillisesti toiseksi tai kolmanneksi suurin yksittäinen menoerä. Deloitten tutkimukset osoittavat, että johtavat konsernit maailmassa ovat omaksuneet niin sanotun tax-aligned -ajattelutavan, jossa kaikkien merkittävien hankkeiden mahdollisuuksia, kannattavuutta ja riskejä mitataan jo suunnitteluvaiheessa verokulun jälkeisillä mittareilla.
Kansainväliset benchmark-tutkimuksemme osoittavat myös, että näillä konserneilla hankkeiden nettotulokset ovat puolet parempia kuin niillä, jotka analysoivat verokysymyksiä vasta liiketoimintaan liittyvien kysymysten jälkeen.
Avustamme kansainvälisesti toimivia konserneja tämän merkittävän kulupotin hallinnassa esimerkiksi:
Lisäksi toteutamme vero-optimointihankkeita, joissa käymme läpi kaikki yrityksen verokulkuun olennaisesti vaikuttavat elementit, mukaan lukien konsernirakenne, rahoitusrakenne ja siirtohinnoittelu.
Vaikka toimintamme nojaa vahvasti kansainvälisen yritysverotuksen asiantuntijuuteen, yhdistämme palveluihin aina myös vahvan projektinhallintaosaamisen. Tarpeen mukaan hyödynnämme myös muiden kompetenssiemme erityisosaamista esimerkiksi arvostus-, IFRS- ja toimitusketjukysymyksissä.
Outi Ukkola, Partner
puh. 020 755 5314
Päivi Viitanen
puh. 020 755 5616
etunimi.sukunimi@deloitte.fi