Kirjanmerkki Sähköposti Tulosta sivu

Lakisääteinen tilintarkastus

Tilintarkastus on yhteisöjen ja säätiöiden kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon lakisääteistä valvontaa. Tilintarkastustyömme lähtökohtana on asiakkaan toimintaympäristöön ja toimintaan liittyvien riskien arviointi sekä suomalainen ja kansainvälinen tilintarkastussäännöstö.

Käytämme Deloitten kehittämiä tilintarkastusmenetelmiä, jotka perustuvat kansainvälisiin tilintarkastusstandardeihin. Menetelmässä hyödynnetään ns. AS/2-tilintarkastusjärjestelmää, joka on arvioitu kansainvälisesti alan johtavaksi ohjelmistoksi.

Hyödynnämme tilintarkastuksessa myös muiden osaamisalueidemme asiantuntemusta esimerkiksi riskien kartoittamisessa sekä sisäisen valvonnan, konsernivalvonnan, IT- ja veroasioiden tarkastuksessa.

Kunnille ja kuntayhtymille tarjoamme kuntalain mukaiset JHTT-tilintarkastuspalvelut. Kunnissa ja kuntayhtymissä tilintarkastajan tehtävänä on tarkastaa

  • onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti,
  • onko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti, sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista,
  • ovatko valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot oikeita, sekä
  • onko kunnan sisäinen valvonta ja konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

Yhteyshenkilöt

Hannu Koskinen
KHT, Partner
puh. 020 755 5311

Kuntasektori
Pasi Leppänen
JHTT, KHT
puh. 020 755 5112

etunimi.sukunimi@deloitte.fi

Lue lisää

  • Tilintarkastuspalvelut
  • Erikoistarkastus
  • Julkisen sektorin palvelut
Stay connected:
Get connected
Share your comments

 

More on Deloitte
Learn about our site

Recently blogged