Deloitte tarjoaa kokonaisvaltaista liikkeenjohdon teknologiakonsultointia riippumattomasti ja asiakkaan liiketoiminnan ehdoilla.
Meille teknologia ja IT ei ole itseisarvo. Pidämme kokonaisratkaisua ja sen vaikutusta asiakkaan liiketoimintaan tärkeimpinä. Emme edusta tiettyä teknologiaa, tuotetta tai palvelutoimittajaa, vaan haemme aina asiakkaille parhaat ratkaisut. Uskallamme myös esittää mielipiteitä ja kyseenalaistaa vallalla olevia rakenteita.
Emme lopeta visioihin ja suuntaviivoihin. Käärimme mielellämme hihamme ja olemme asiakkaan rinnalla myös muutoksen toteutuksessa ja läpiviennissä.
Tärkein voimavaramme ovat teknologiakonsulttimme, joilla on monipuolisen teknologiaosaamisen lisäksi liiketoiminnallista näkemystä, jämäkkyyttä toimeksiantojen hallinnassa sekä rohkeutta tarttua haastaviinkin tehtäviin. Sovellamme ja räätälöimme Deloitten menetelmiä ja malleja asiakkaan tarpeiden mukaan. Tarvittaessa hyödynnämme kansainvälistä verkostoamme niin ratkaisuihin liittyvän tiedon haussa kuin asiantuntijoiden löytämisessä toimeksiantoihinkin.
Jukka-Petteri Suortti
puh. 020 755 5561
etunimi.sukunimi@deloitte.fi