Palveluiden hankinnasta on tullut keskeinen osa IT-organisaatiolta vaadittavaa osaamista. Palveluita hankittaessa sopimusneuvottelun tuloksena on usein monen vuoden yhteistyö, jossa parhaan hyödyn saavuttaminen vaatii sekä palveluiden tuotannon että niiden kuluttamisen huolellista suunnittelua päätöksenteon yhteydessä. Heikosti suunniteltu ja toteutettu palvelunhankinta voi johtaa asiakassuhteeseen, josta kärsivät sekä toimittaja että asiakas.
Deloitte on Suomen johtava IT-hankintojen neuvonnan asiantuntijaorganisaatio. Olemme riippumaton toimija ja asiakkaisiimme kuuluu palveluiden käyttäjiä, palveluntoimittajia sekä pääomasijoittajia.
IT-organisaatioiden keskeinen haaste on tunnistaa ja tuotteistaa liiketoiminnalle toimitettavat palvelut. Palveluiden tuottaminen on varmistettava kustannustehokkaasti liiketoimintaa tyydyttävällä tasolla. Tämä edellyttää omien palveluiden ja palvelutasojen määrittämistä, niitä vastaavan palvelutuotannon hankintaa sekä niukkenevien omien resurssien oikeaa kohdentamista.
Suomalaisten yritysten sekä niiden palvelutarjoajien toimintaympäristö on kansainvälistynyt merkittävästi viime aikoina. Tämä edellyttää kykyä hallita palveluiden toimittamista globaalissa mittakaavassa. Haasteeksi muodostuu usein pienten ja maantieteellisesti hajallaan olevien yksiköiden palveleminen. Toisaalta uusien ulkomaisten palvelutarjoajien rantautuminen Suomen markkinoille luo mahdollisuuksia sekä palvelurakenteen että tavoitteellisen kustannustason suhteen. Kansainvälisen Deloitte-verkoston kautta ajantasaiset tiedot markkinoiden kehityksestä ovat myös asiakkaidemme käytettävissä.
Lähestymistapamme IT-palveluiden hankintaan perustuu elinkaariajatteluun. Tässä toistuvat hankinnan tarpeiden arviointi, strategian tarkastaminen, hankintojen toteuttaminen, muutoshankkeiden johtaminen sekä palveluprosessien arviointi ja kehitys. Tyypillisiä toimeksiantoja ovat esimerkiksi:
Seppo Kokko
puh. 020 755 5473
etunimi.sukunimi@deloitte.fi