Stay connected:

Get connected

Share your comments

 

More on Deloitte

Learn about our site


Recently blogged

Kirjanmerkki Sähköposti Tulosta sivu

IFRS-palvelut

Dynaamisessa liiketoimintaympäristössä yrityksissä tapahtuu jatkuvasti muutoksia. Taloudellinen raportointi, sisältäen Suomessa sekä tilinpäätöksen että toimintakertomuksen, tuntuu monimutkaistuvan ja taloudellisen tiedon tuottamisen muodostuvan haasteellisemmaksi. Sijoittajat, lainanantajat, viranomaiset ja muut kiinnostuneet tahot antavat arvoa läpinäkyvälle taloudelliselle raportoinnille.

Me Deloittella tuemme suuria, keskisuuria ja pienempiä yrityksiä taloudellisen raportoinnin eri muodoissa. Avustamme uusien tai valmisteilla olevien standardien eli sääntöjen käyttöönotossa, seurannassa ja niiden päivittäisessä noudattamisessa; olennaisten transaktioiden suunnitteluvaiheessa kirjanpidollisesta näkökulmasta; rahoitusinstrumenttien erityiskysymyksissä; suojauslaskennassa; tai palautteen antamisessa standardien säätäjille. Olemme myös ammattilaisia siirryttäessä kirjanpitosäännöstöstä toiseen, esim. listautumisen tai yrityskaupan yhteydessä.

Ajattelemme laajemmin. Kirjanpito- ja tilinpäätössäännöstö on yksi kokonaisuus, mutta liiketoiminnassa tietojärjestelmillä sekä viestinnällä on suuri merkitys. Haluamme yhdessä kanssanne olla kehittämässä taloudellista raportointia tuomalla ammattitaitomme ja näkemyksemme Teidän käytettäväksenne. Lue lisää >>>

Käyttöönottopalvelut

Käyttöönottopalvelut (Implementation services)
Tiedätkö, miten IFRS-säännökset muuttuvat ja mitkä ovat muutosten vaikutukset yritykseenne? Me seuraamme aktiivisesti taloudelliseen raportointiin liittyvien säännösten kehitystyötä. Tiedotamme muutoksista ja olemme auttamassa yrityksiä niiden vaikutusten arvioinnissa, käyttöönotossa ja vastineen antamisessa.

 

Säännösten noudattamispalvelut

Säännösten noudattamispalvelut ( Compliance services)
Kaipaatko apua laskennan erityiskysymyksissä, ohjeistuksien tai laskentamanuaalin laatimisessa? Haluatko kehittää tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteyttä? Avustamme yrityksiä erilaisissa taloudelliseen raportointiin liittyvissä asioissa.

 

Konversiopalvelut

Konversiopalvelut (Conversion services)
Oletko harkitsemassa listautumista? Oletko tehnyt yrityskaupan tai valmistelemassa sellaista ja kohde soveltaa toista kirjanpitosäännöstöä? Avustamme siirtymän toteutuksessa, projektinhallinnassa ja neuvonnassa. Otamme huomioon myös järjestelmiin tarvittavat muutokset, käyvän arvon arvostukset (esim. PPA-laskelmat) tarvittaessa, sekä siirtymän verovaikutukset.

 

FSI-palvelut

FSI-palvelut (FSI services)
Vaikuttaako finanssikriisi tai kiristyvät säännökset laskentakäytäntöihin tai -tapoihin? Oletko järjestelemässä lainojasi uudelleen ja vaikuttaako se tulokseen? Harkitsetko suojauslaskennan aloittamista, muuttamista vai lopettamista ja tiedätkö tulosvaikutuksen? Ovatko johdannaisinstrumentit, etenkin hyödykejohdannaiset, ja niiden kirjanpidollinen käsittely uudistuvien säännösten valossa tuttuja Sinulle? Entä riskit, riskikartoitukset ja -hallinta, tarvitsetko sparrauskaveria?

 

Ulkoistamispalvelut

Ulkoistamispalvelut ( Outsourcing services)
Tarvitsetko resursseja IFRS-tilinpäätöksen kokoamiseen, kannanottojen laatimiseen tai ajan tasalla pysymiseen? Rakennamme yhdessä kanssanne Teitä tyydyttävän palvelupaketin tähän tarkoitukseen. Meillä on käytännön kokemusta myös tilinpäätös- ja sijoittajainformaatiosta viranomaisen näkökulmasta katsottuna.

 

Koulutus

Koulutus (Training)
Pysy vähintään ajan tasalla, mielellään etunojassa, ja varmista henkilöstösi IFRS-osaaminen.

 

Julkaisut Julkaisut
Deloitte julkaisee tutkimuksia, oppaita, artikkeleita ja työkaluja, jotka saat helposti kauttamme.

Yhteyshenkilö

Tomi Seppälä
KHT, Director
puh. 020 755 5315

Elina Peill
Director
puh. 020 755 5351

Aleksi Martamo
KHT, Senior Manager
puh. 020 755 5327

Sirkku Palmuaro
KHT, Senior Manager
puh. 020 755 5634

etunimi.sukunimi@deloitte.fi

Tiedotteet

  • IFRS-tiedotteet
  • ExternalURL Tilaa uutiskirjeet

Lue lisää

  • ExternalURL IAS Plus
    Maailman eniten käytetty IFRS-sivusto
  • ExternalURL IFRS e-learning
    Ilmainen on-line itseopiskelupaketti